Historia – Suomen itsenäisyyden pituinen tarina

Suomalaisen Pohjan historiaa

Ajatus Suomalaisen Pohjan synnystä sikisi kirjaimellisesti suomenkielisen sivistyksen alkulähteillä, eli vuonna 1917 perustetussa Turun Suomalaisessa Yliopistoseurassa. Sen aktiivinen toiminta johtikin Turun yliopiston perustamiseen vuonna 1920. Seuran aktiiveja olivat muun muassa Kaarlo Jäntere, tuleva pääministeri T.M. Kivimäki, J. G. Nordström ja Eino Tulenheimo. Heidän mielestään Turun suomenkielisissä piireissä vallitsi “hengen puutetta”. Heidän ympärilleen muodostui parinkymmenen turkulaisen sivistyneen miehen joukko, joka sai
idean suomenmielisen ja suomenkielisen klubin perustamisesta. Yhdistyksen jäseneksi hyväksyttäisiin “etupäässä sellaiset paikkakunnan suomenmieliset henkilöt, joiden asema, sivistystaso tai henkilöllisyys on omiaan pitämään vireillä varmoja harrastuksia ja aikaansaamaan luottamuksellista seurustelua.”

historia1

Satakunta turkulaista sai vuoden vaihteessa 1919-20 kirjeitse mietittäväkseen tällaisia ajatuksia. Sankka joukko ihmisiä kokoontuikin yhdistyksen perustavaan kokoukseen kauppatorin laidalle Hotelli Phoenixin ruokasaliin 4. tammikuuta 1920. Intomielisen kokouksen jälkeen suotiin vielä kaikille kutsutuille mahdollisuus allekirjoittaa yhdistyksen perustamisasiakirja. Siihen piirtyi 83 nimeä. Lakimiehiä, liikemiehiä, maistereita, opettajia, lääkäreitä, insinöörejä sekä runsaasti yksittäisiä edustajia monipuolisesti useilta yhteiskunnan eri toimialoilta. Monet perustajäsenistä loivat myöhemmin huomattavan menestyksellisen yhteiskunnallisen uran. Tunnetuimpana perustajajäsenä muistetaan P.E. Svinhufvud, josta tuli Suomen tasavallan kolmas presidentti.

Yhdistyksen nimeksi valittiin Suomalainen Pohja. Se juontaa juurensa Ruotsiin, jossa Kustaa III:n aikainen salainen liittouma otti vuoden 1772 valtiopäivien aikana nimekseen Svensk Botten (ruotsalainen pohja). Hankkeeseen osallistuja sitoutuivat pysyttelemään Tukholmassa siihen asti, että saivat todistaa toivotun kuninkaan kruun austa.

Phoenixin Pohja 1920-24

Yhdistyksen ensimmäisinä tiloina olivat kolme hotelli Phoenixista vuokrattua huonetta. Tilanne kuitenkin muuttui äkillisesti, kun omistaja myi hotellin tilanpuutteesta kärsivälle Turun yliopistolle. Klubin ruokasalista tuli rehtorin kanslia, sanomalehtihuoneesta rehtoin yksityishuone ja biljardisalista professorien tupakka- ja seurusteluhuone.

historia2

Barkerin Pohja 1924-41

Klubihuoneiston puute aiheutti melkoista haittaa tuoreen yhdistyksen toiminnalle, joka oli jonkin aikaa jopa täysin seisahtunut. Tilanne korjaantui joulukuussa 1924, kun yhdistys vuokrasi John Barkerilta huoneiston Linnankatu 40:stä. Siitä tuli täydellisen remontin jälkeen ensiluokkainen klubihuoneisto flyygeleineen päivineen. Toiminta virisi, eikä tilaisuutta laulun ja soitonkaan viljelemiseen jätetty käyttämättä. Huoneisto oli jäsenten ahkerassa käytöss, ulkopuolisille sitä vuokattiin varsin harkiten. Etenkin biljardia pelattiin sankoin joukoin. Vanhat pöydät siirtyivät historiaan, ja tilalle ostettiin keilapöydät suoraan englantilaiselta Geo. G. Bussey & Co -tehtaalta.

Kieltolaki aiheutti klubin toiminnalle jonkin verran haittaa. Huoneistoon suoritetut poliisin tarkastuskäynnit eivät kuitenkaan johtaneet toimenpiteisiin. Sen verran huolellisesti olivat alkoholipitoiset putelit seinien sisään kätketty. Kun kieltolaki kumottiin 1932, sai Suomalainen Pohja anniskeluoikeudet ensimmäisten joukossa.

1930-luvun pula aika tiesi lamaa myös klubin toiminnalle. Jäsenmäärä oli kuitenkin kivunnut vuoteen 1940 mennessä jo 204:ään. Jatkosodan syttyminen päätti klubin toiminnan Barkerin huoneistossa 1. kesäkuuta 1941, kun kiinteistön omistaja muutti tilat työläistensä ruokalaksi. Jäsenkunnan ajatukset siirtyivät sodan myötä paljon vakavampiin asioihin. Klubin toiminta pysähtyi sotavuosiksi kokonaan. Jäsenistö jäi odottelemaan sodan päättymistä ja uuden Pohjan syntyä.

Puistokadun Pohja 1945-54

Sodan päätyttyä uudet tilat löytyivät nopeasti Linnankadun ja Puistokadun risteyksessä olevasta suuresta talosta, jota johtokunta oli silmäillyt jo vuonna 1941. Siinä piti majaa Aseveljet ry., jonka tarkoituksena oli tukea sotaleskiä ja -orpoja. Rauhansopimus edellytti Suomea lakkauttamaan aseveliyhdistykset, ja niinpä Aseveljet ry:n oli lopetettava Aseveli-ravintolan pitäminen Puistokadun talossa. Suomalainen Pohja vuokrasi sen käyttöönsä 1. helmikuuta 1945.

Remontin jälkeen tiloista tuli varsin viihtyisät, mutta biljardipöytiä ei tilanpuutteen vuoksi saatu mahtumaan mukaan. Jäsenmäärä oli vuonna 1948 jo 423, mutta seuraavana vuonna johtokunta joutui jälleen toteamaan, että klubielämä oli aika laimeaa: “Kun siihen on luonnollisena syynä tunnettu turkulaisten mentaliteetti, ei yhdistyksen nykyinen johtokunta ole löytänyt keinoa sen parantamiseksi.”

Puistokadun tilat jouduttiin hyvästelemään vuonna 1954, kun talo purettiin ja tilalle rakennettiin 7-kerroksinen uudisrakennus.

historia3

Puolalanmäen Pohja 1955-1980

Klubi oli jälleen ilman huoneistoa, tavarat tilapäissuojassa. Toiminta oli katkolla, eikä uutta paikkaa ollut helppo löytää. Kauppaneuvos Akseli Hietakarin, toimitusjohtaja Ilmari Katajan ja talousneuvos Armas Koivurinnan aloitteesta yhdistys päätyi ostamaan tilintarkastaja Åke Vileniltä rauhallisen talon ja tontin taidemuseon läheisyydestä, aivan kaupungin keskustasta.

historia4

Klubin oma ravintolatoiminta jatkui Naima Virtasen johdolla. Häntä luonnehdittiin “ehdottomaksi auktoriteetiksi”, mitä tuli kulinaristiseen puoleen. Virtanen kuoli yllättäen 1950-luvun lopulla, ja jotain hänen suhteestaan Pohjaan kertoi sekin, että klubin jäsenet Olli Tulenheimo ja Touko Kosonen huolehtivat Naima Virtasen perunkirjoituksesta.

Virtasta seurasi ravintolanjohtajana 1950-luvun lopulla Kaisu Penttilä, joka tuli t
unnetuksi varsin jämptinä ihmisenä. Henkilökunta tuli ja meni sen mukaan, kuin Penttilä katsoi parhaaksi. Illanvietot äityivät toisinaan niinkin riehakkaiksi, että muutamia jäseniä jouduttiin jopa erottamaan “huonon käytöksen” vuoksi. Kaisu Penttilä vastasi Pohjan ravintolatoiminnasta pari vuosikymmentä.

historia5

Klubin jäsenmäärä ylitti m
yös kuudensadan rajan, joka oli monen mielestä ehdoton katto. Tämän jälkeen jäseneksi pääseminen vaikeutui merkittävästi. Jäsenyys alkoikin tämän johdosta kiinnostaa yhä useampaa, sillä jäsenyys nähtiin entistä enemmän meriittiinä.

Klubin ydintoimintaa olivat esitelmöintitilaisuuksien ohella biljardi- ja kortti-illat. Elettiin kylmän sodan ja presidentti Kekkosen aikaa, eikä valtionpäämiehestä ollut tapana mahdollista julkisesti kritiikkiä. Niinpä klubin esitelmäillat olivat suoranaisia yleisömenestyksiä aina, kun puhujan tiedettiin olevan Kekkos-kriittinen.

Uusi Pohja 1981-

Uuden klubirakennuksen rakentaminen tuli ajankohtaiseksi 1970-luvun lopulla, kun vanha Puu-Pohja tuli rakennuksena elinkaarensa päähän. Uusi rakennus rahoitettiin myymällä osa tontista vakuutusyhtiö Sammolle. Johtokunta halusi ottaa mallia englantilaisista klubeista ja päätyi sille kannalle, että suomalainen arkkitehti ei sellaista osaisi suunnitella. Tehtävään palkattiin englantilainen arkkitehti Sir Peter Salmon, joka pistäytyi
rakennustyömaalla henkilökohtaisestikin pari kertaa. Rakennuksen ulkoisesta suunnittelusta vastasi suomalainen arkkitehtitoimisto.

Uusi Pohja vihittiin käyttöön vuonna 1981. Rakennus otettiin jäsenistön keskuudessa vastaan suurella ilolla. Huomiota herätti etenkin uuden klubirakennuksen näyttävät kierreportaat. Tyypillisesti suomalainen saapuu juhlasaliin huomaamattomasti sivuovesta, mutta nyt portaat johdattivat saapujan alakerrasta näyttävästi keskelle juhlasalia.

Samalla päättyi klubin oma ravintolatoiminta, kun ravintolayrittäjäksi valittiin Lasse Hämäläinen. Hänen joviaali asenteensa ei miellyttänyt kaikkia. Jäsenyyskaavakkeita jaettiin avokätisesti muun muassa ulkopuolisille lounastajille ja suosittelijoiden nimetkin Hämäläinen niihin järjesti.

Toiminta jatkui läpi 1980-luvun perinteisen kaavan mukaan klubi-iltojen, seurustelun, ruokailun ja biljarditurnausten merkeissä. Elettiin aikaa ennen sähköistä viestintää ja sosiaalista mediaa, joten klubille työpäivän jälkeen tule
misella oli suuri merkitys. Pohjalla luettiin päivän lehdet ja kuultiin, mitä huomisen lehdessä luki. Sähköpostin ja kännyköiden yleistyminen alkoi 1990-loppupuolelta lähtien konkreettisesti näkyä siinä, että entistä harvempi suuntasi työpäivänsä päätteeksi Pohjalle.

historia6

Jäseniä oli 1980-luvun lopulla noin 400, ja 1990-luvun alussa aloitettiin mittava jäsenhankintakampanja. Jäsenmäärä nousikin vuosikymmenen puoliväliin mennessä jopa 750 henkilöön. Kannettu vesi ei kaivossa pysynyt ja jäsenmäärä alkoi laskea 1990-luvun lopulla takaisin entisiin lukemiin. Nykyään jäseniä on noin 360, joista naisia parisenkymmentä. Viime vuosina jäsenistö on alkanut verran nuorentua, kun toimintaan on tullut mukaan etenkin kolme-nelikymppisiä.

Suomalaisella Pohjalla on kautta vuosikymmenten ollut keskeinen merkitys turkulaisuudessa ja suomenmielisyydessä. Ravintolan kabinetit ovat nykyäänkin iltaisin ahkerassa käytössä, ja niiden seinien suojissa on solmittu merkittäviä sopimuksia. Kuriositeettina mainittakoon, että klubitalolle on mahdollista saapua incognito; rakennuksen pysäköintihallista on kabinetteihin suora hissiyhteys.

historia7


Lähteet:

Rinne, Toivo T.: Suomalainen Pohja 1920-1970
Kunttu, Tapani: Touko Kososen haastattelu 24.11.2011
Peltola, Teemu P.: Juhani Hätösen ja Samuli Salanterän haastattelu 7.11.2014